Viikko aloitettiin yhteisellä satuhetkellä, missä luettiin tarina Ryhmä Hausta ja jalkapallo-ottelusta.
Hiekkalaatikkoon tultiin vaihtamaan hiekat ja se oli mielenkiintoista seurattavaa.
Pikkulegoilla on tällä viikolla paljon rakenneltu ja hienoja juttuja niistä onkin syntynyt.
Tiistaina oli minieskari, missä aloitettiin lukemaan Huiske-tarinaa ja tehtiin tarinaan liittyvä kynätehtävä. Samaan aikaan 4-vuotiailla oli oma kynätehtävänsä, missä piti ratkaista sokkelo ja pienimmillä oli Pikkuli-tunnetaitohetki.
Keskiviikon lelupäivään pyydettiin tuomaan pehmoleluja ja halukkaat saivatkin sitten tuoda oman pehmolelunsa pehmolelusairaalaan. Siellä tutkittiin pehmolelu ja täytettiin oma sairaalakortti.
Perjantaina jumpattiin ulkona. Alkulämmittelyksi otimme maa-meri-taivas -leikin sekä vessanpönttöhipan. Sen jälkeen pelasimme vielä polttopalloa.
Etanoita on etsitty joka aamupäivä pihalta ja etanat kiinnostavat myös kovasti. Olemme huomanneet, että pensaiden alta niitä löytyy eniten.
Hyvää viikonloppua! Ensi viikolla ainakin askarrellaan ja 4-5-vuotiaiden kanssa aloitetaan vuorovaikutusleikki, jossa edesautetaan lasten keskinäistä vuorovaikutusta ja rakennetaan yhteyttä lasten ja aikuisen sekä lapsiryhmän välille.