perjantai 23. elokuuta 2024

Viikko 34

Maanantai aloiteltiin muovailu- sekä askartelupuuhilla, kun osa askarteli unilampaat valmiiksi ja loput muovailivat. Vietimme myös yhdet 2-vuotissynttärit ja uudistimme hieman synttärikäytäntöä. Tänä toimintakautena synttärisankari saa tuoda kotoa oman kirjan, jota sitten luemme synttäreiden lopuksi. Eteiseen ilmestyy myös synttärisankarista tehty haastattelu, joka luetaan yhdessä lasten kanssa.

Jatkoimme myös meidän kiva kaveri -julisteen värittämistä.

Valmiit unilampaat nukkarin katossa.


Paljon onnea päivänsankarille!


Tiistaina satujumpattiin ja autettiin nallea löytämään nallen aarre takaisin. Aarre löydettiin lopulta monien esteiden jälkeen ja nalle oli aarteen löytymisestä niin iloinen, että lapsetkin saivat omat pienet aarteet.




Keskiviikkona 3-5-vuotiaat suujumppasivat ja harjoittelivat suun motoriikkaa ja pienemmät loruttelivat lorupussin kanssa.


Torstaina käytiin lintutornin metsässä ja siellä saatiin kivat puuhat aikaiseksi.


Rakennettiin majaa.


Tasapainoiltiin.


Ja kerättiin keppejä leikkinuotioon. Myös lintutornille kiivettiin pienissä ryhmissä, mutta lintuja ei tällä kertaa havaittu.


Sitten vähän muuta ulkoilu- ja leikkipuuhia. Tässä rakennettiin ensin salajokia, mutta sitten ne muuttuivatkin autoteiksi.


Kuorma-auto sai ison hiekkakuorman.


Metsäleikin nuotiolla paistettiin vaahtokarkkeja.


Ponileikkiä.


Leikkikodissa katettiin pöytää ja valmistettiin salaattia.


Palapelin tekoa ja eläinparien yhdistämistä.


Muovieläinleikkiä.

Ensi viikolla muun muassa askarrellaan pihlajanmarja-askartelu, aloitellaan minieskaria, pidetään lastenkokous ja käydään metsäretkellä pitämässä musiikkihetki. Torstaina 4-5-vuotiaat lähtevät Rantakylän koulun viereiselle kentälle päiväkotifutikseen. Pienemmät jäävät silloin pallottelemaan päiväkodin pihalle.

Mukavaa viikonloppua!