Maanantaina meillä kävi lastenohjaaja-opiskelija tutustumassa Vilijonkkaan. Marianne Närhi aloittaa meillä parin kuukauden mittaisen työelämäjakson lokakuussa. Tiistaina askarreltiin unilampaat niiden lapsien kanssa, keiltä se vielä puuttui. Unilampaat laitamme sitten nukkarimme kattoon leijailemaan.
Keskiviikkona musiikkihetkellä lauloimme aluksi nimilaulun ja jokainen sai näyttää tempun, minkä muut tekivät perässä. Sitten lauloimme sadelaulun ämpärirumpujen ja marakassien säestämänä. Ämpäreistä sai kivaa sateenropinaääntä aikaan. Uutena lauluna lauloimme ja leikimme ötökkäretki-laulun, missä käytiin pyytämässä kavereita mukaan retkelle ja harjoiteltiin lukumääriä 1-3. Lopuksi vielä lasten lemppari pikku jänö nukkuu.
Torstaina käytiin leikkipuistoretkellä Maamiehen leikkipuistossa.
Olemme saaneet leikkikotiimme myös uudet siivousvälineet sekä tiskiharjan, joten nyt leikkikodissa pääsee myös siivouspuuhiin.
Ja rakensimme leikkikodin viereen metsäleikin, mikä onkin nyt ollut suosittu parina viime päivänä.
Perjantaina kävimme läpi ja kertasimme Vilijonkan yhteisiä sääntöjä. Totesimme yhdessä viime kauden säännöt toimiviksi, joten jatkamme niillä. Ensi viikolla vietetään ainakin yhdet synttärit, askarrellaan sekä jumppaillaan. Mukavaa viikonloppua!