torstai 3. elokuuta 2023

Tervetuloa aloittamaan uutta toimintakautta Vilijonkassa!

 Elokuussa

* saamme muutaman uuden kaverin joukkoomme

* tutustumme toisiimme mm. yhteisten leikkien ja laulujen kautta

* käymme retkellä

* laadimme yhdessä Vilijonkan säännöt

* aloitamme pienryhmätoiminnan

Tällä ensimmäisellä viikolla olemme leikkineet ja ulkoilleet paljon. Lapsilla oli hurjan paljon kerrottavaa kesälomatouhuista. Heti tiistaina otimme muovailuvälineet esiin ja siinä touhussa vierähtikin pitkän aikaa. Keskiviikkona toteutimme erään lapsen toiveen ulkolelupäivästä. Mukavia leikkejä syntyi niin omilla kuin päiväkodinkin leluilla. Lapset muistivat hienosti kysyä lupaa leikkiä kaverin lelulla.








Olemme myös päässeet tutustumaan uusiin kavereihin, kun aloittavat lapset ovat käyneet leikkimässä pihalla ja sisällä. 

Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla loppukesästä nauttien 🌞