perjantai 13. maaliskuuta 2026

Viikko 11

 Maanantaina Pikku Myyt ja Hattivatit pääsivät leikkimään pitkäkestoista leikkiä, kun Niiskut ja Nipsut olivat viimeisellä vuorovaikutusleikkituokiolla. 

Vuorovaikutusleikissä leikittiin tuolileikkiä, missä kuljettiin vihreiden täplien ympäri musiikon soidessa ja kun musiikki loppuu, piti istua täplän päälle. Täpliä oli aina yksi vähemmän kuin lapsia, jolloin myös lapsi kerrallaan tippui leikistä pois. Toisena leikkinä leivottiin pareittain pullaa Maharummun Pullataikina-laulun tahtiin.


Kotileikissä tehtiin pyykkihommia.


Ja syötettiin vauvalle ruokaa.

Tiistaina päiväkodissa vieraili jälleen Luna-koira, joka oli tuttuun tapaan suuri ilon aihe lapsille. Yhteisellä musiikkituokiolla päästiin laulamaan niin tuttuja, kuin hieman vieraampiakin jumppalauluja. Varsinkin Mörri-Möykyn tanssi kirvoitti lapset nauramaan. 

Keskiviikkona Pikku Myyt ja Hattivatit pääsivät poikkeukselliselle Pikkuli tuokiolle, kun kertasimme jo käytyjä tuokiota ja katsoimme toivejaksoja uudestaan. (Useamman jakson katsominen peräkkäin on ollut pitkäaikainen lasten toive.)

Niiskut ja Nipsut pääsivät askartelemaan kevään kukkia kierrätysmateriaaleja hyödyksi käyttäen.

Ulkona on nautittu kura- ja vesileikeistä. Kannattaa tarkistaa lapsen saappaat, kurahousut ja kurahanskat, että ne ovat edelleen ehjät ja pitävät vettä. Näin lapsilla on mukavampaa touhuta kuivissa vaatteissa.

Torstaina Niiskuilla oli minieskaria, missä tutustuttiin R-kirjaimeen, tehtiin suujumppaa ja harjoiteltiin yhdyssanoja.



Nipsuilla oli Sanaleikki-tuokio, missä harjoiteltiin sanojen tavuttamista, oikean alkukirjaimen hahmottamista sekä laulettiin Kielinupun numerolaulu, jossa lauletaan numerot 1-10.


Pikkumyyt ja Hattivatit harjoittelivat käsitteitä päällä, alla ja vieressä.

Iltapäivällä halukkaat pääsivät maalaamaan kukka-askarteluista ylijääneillä maaleilla keväisiä kuvia.


Perjantaina Pikkumyyt ja Hattivatit askartelivat perhosia.


Isommilla oli pitkä leikki- ja peliaika. Osa pelasi muun muassa unoa ja muistipeliä.


Ja osa leikki rakennustyömaaleikkiä.


Hyvää viikonloppua!