maanantai 6. elokuuta 2018

Muutoksia tiedottamisessa

Yhteisen sopimuksen mukaisesti kaikki Mikkelin kaupungin varhaiskasvatusyksiköt ovat siirtyneet käyttämään tiedottamisessa ja toiminnan dokumentoinnissa pedanettiä.
Ryhmän pedanet sivulle pääset seuraavasta linkistä: Vilijonkka

torstai 21. kesäkuuta 2018

Hyvää juhannusta!

Vilijonkan väki lähtee viettämään juhannusta
ja toiminta jatkuu vielä ensi viikon ennen
kesälomalle lähtöä. Kiitos perheille tästä
toimintakaudesta ja nähdään taas syksyllä!


perjantai 15. kesäkuuta 2018

Muovailuhommia

Tämän viikon leikeissä on nähty pieniä koiria.
Tässä pikkuiset koirat matkustivat junassa.


Muovailuvahahommissa tehtiin tähtiä, 
sydämiä ja erilaisia matoja.


Puupalikoista syntyi tosi pitkä kiitorata
lentokoneille.


Ulkona on kerätty kukkia ja ruohoa
ja tehty niistä muovieläimille pesiä.


Leikkimökissä on kattaukset käynnissä.


Hyvää viikonloppua!

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Leikkiä ja ulkoilua

Leikistä ja ulkoilusta, niistä on meidän tämä 
viikko tehty. Niin ja parit synttäritkin ollaan vietetty.

Kesäkuussa lapset saavat tuoda joka päivä
oman lelun hoitoon ja pikkuautoleikit
ovat olleet suosittu leikki.


Myös Ryhmä Hau -hahmoja on näkynyt paljon.
Sampat sekä Rolle kiipeävät ajokkeineen
autotalon päälle.


Tuore 5-vuotias sai Halti-lorukortin sekä
onnittelukortin. Paljon onnea!


Ulkona musisoitiin ämpärien ja lapioiden
kanssa.


Kiipeilytelineemme oli saatu maalattua
ja kiipeilytauko oli ohi!


Toinen 5 vuotta täyttävä sai Toma-lorukortin
sekä onnittelukortin. Paljon onnea!


Synttärisankarin leikkitoive: Vanha kissa nukkuu.


Hyvää viikonloppua!

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Toukokuun viimeinen viikko

Toukokuun viimeisellä viikolla olemme
askarelleet kesäiset jäätelöaskartelut,
joissa lapset saivat koristella omat 
kartonkijätskit kaikella pienellä koristeella. 
Tuli aika ihania strösselijäätelöitä!


Aamupalaa odottaessa lapset leikkivät
bussia. Yhdessä mietittiin, minne milloinkin
matkustetaan.


Vietimme tällä viikolla myös 3-vee
syntymäpäiviä. Paljon onnea!


Autoletkassa matkustaa monta koiraa.


Hiekkahommissa kattilan täytössä.


Torstaina kokeiltiin leikkivarjoa pihalla.
Osa lapsista meni varjon alle ja muut
heiluttivat varjoa.


Perjantaina pienet pääsivät piirtämään
katuliiduilla koristeita etupihalle.


Isommat lapset taas lähtivät käymään
lähimetsässä ja keräsivät kaikkia metsäisiä
asioita. Päiväkodilla sitten niistä tehtiin
ympäristötaidetta sydämen ja neliön muotoon.




Aurinkoista viikonloppua!

perjantai 25. toukokuuta 2018

Kevätretki Vekkulaan ja ulkopuuhia

Tähän viikkoon on myös mahtunut paljon
erilaista ohjelmaa. Maanantaina minieskarit
lähtivät pitämään tuokiota lähimetsässä.


Teimme pientä luontoetsintää suurennuslasien
kanssa ja minarit saivat tehtäväkseen etsiä
tietty määrä metsästä löytyviä asioita. 
Hyvin niitä sitten löytyikin.


Sitten löydettiin runsaasti ketunleipiä,
joita vähän maisteltiin. Lasten mielestä
se maistui ihan salmiakille ja jäätelölle.


Neloset kävivät myös luontokävelyllä
ja tekivät erilaisia havaintoja kesän
saapumisesta.


Tiistaina leikittiin päivän tähden toiveesta 
erilaisia hippaleikkejä, muun muassa
x-hippaa ja banaanihippaa.


X-hipassa kaveri piti pelastaa menemällä 
kaverin jalkojen välistä.


Leikkitelineemme sai uutta väriä 
pintaansa tällä viikolla ja työmiehet 
sekä maalaaminen kiinnostivat
lapsia kovasti.


Kuumina päivinä oli hyvä ottaa tuolia
vähän varjoon ja levähtää siinä. 


Leikkimökin kuistilla oli kahvila avoinna.


Viimeinen päivän tähti toivoi piilosleikkiä
ja sitä sitten leikittiin sisällä.


Torstaina oli sitten meidän kevätretken vuoro
ja lähdimme bussilla ajelemaan kohti 
Kulttuurikeskus Vekkulaa.



Kuulimme ensin sadun prinsessasta ja herneestä
ja sitten vielä sadun prinssistä, joka ei osannut
nauraa.


Sitten lapset pääsivät etsimään itselleen kivoja
vaatteita ja pukeutumaan hienosti.


Kasvomaalauksessakin kävi muutama lapsi
saamassa kuvan joko poskeensa tai käteensä.


Pieni tramppakin sieltä löytyi ja siinä 
pääsi pomppimaan.

Retken meille kustansi Kannatusyhdistys, kiitos!


Perjantaina puhuimme lasten kanssa vähän 
roskaamisesta ja kierrätyksestä. Vilijonkan
pihalle oli ilmestynyt hirmuinen määrä roskia,
jotka piti lajitella oikeisiin koreihin.


Pihalta löytyi muun muassa muoviroskia, 
lehtiä, lasia, metallia ja pahvia. 


Vilijonkan seinälle on myös ilmestynyt
tällainen tiedotus aurinkorasvan käytöstä.
Lapset täytyy siis rasvata aamulla jo kotona. Päivän 
aikana lisäämme aurinkorasvaa lisää tarpeen 
mukaan, mutta rasvan pitää olla kotona testattua,
hajusteetonta ja lapsille tarkoitettua. Näin myös 
nopeutamme uloslähtöjä. Kiitos ymmärryksestä!

Hyvää viikonloppua!

perjantai 18. toukokuuta 2018

Jännitystä ilmassa

Tämän viikon alku ollaan kovasti harjoiteltu
meidän kevätjuhlaesityksiä. Samoin meillä on 
ollut myös paljon muuta ohjelmaa.

Maanantaina kävelimme Rantakeitaaseen katsomaan
lastenkonserttia, jossa esiintyi Orffit. 


Sitten kun lapset olivat hieman lämmenneet
tälle orkesterille, niin jo uskallettiin
nousta ylös tanssahtelemaan ja meno yltyi
riemukkaaksi.


Tiistain päivän tähdellä oli toiveena tanssia,
joten aamupalan jälkeen järjestettiin Smurffidisco.


Keskiviikon kevätjuhla meni oikein ihanasti
ja lapset esiintyivät hienosti. Kiitos kaikille
mukavasta kevätjuhlasta!

Torstaina 3-6-vuotiaat maalailivat kesäisiä 
sokerimaalauksia.


Ja lähdimme käymään lintutornilla eväsretkellä,
 mikä oli päivän tähden toive.


Siellä alettiin heti majanrakennuspuuhiin.


Rakennuspuuhien jälkeen oli evästauko.


Linnunlaulujen säestämä lähdimme 
kävelemään takaisin päiväkodille.


Perjantaina laulettiin lasten toivelauluja
opiskelijamme Annin ohjaamana.
Lasten toivelaulupuukin pääsi käyttöön.