perjantai 13. lokakuuta 2023

Maanantain kynttilähetken aiheena oli suru.




Tiistaina tutustuttiin kaloihin Suomen eläinsuojeluyhdistyksen julkaiseman vihkosen avulla.
Jokainen lapsi sai oman vihkosen kotiin vietäväksi.


Keskiviikkona olivat vuorossa muovailu- ja naulauspuuhat. Jotkut lapsista ehtivät tehdä molempia.


Torstaina käytiin metsäretkellä lintutornin läheisyydessä.
Kävimme ensin tutkailemassa näkyykö katselupaikalta lintuja ja olihan siellä kaksi joutsenta.

Metsässä syntyi ihania makkaran- ja pizzanpaistoleikkejä.

Lisäksi leikeissä oli paljon erilaisia eläimiä, kuten susia ja ilveksiä.


"Paistettiin myös makkaraa. Pepperonia, sieniä ja ketsuppia ja tuota ni ja vielä juustoa."

Perjantaina oli vuorossa musiikkia. Lauloimme ja leikimme mm. seuraavia lauluja Pienen pieni sade, Värilaulu, Pikku jänö nukkuu ja Missähän ne korvat on.

Mukavaa viikonloppua kaikille!