perjantai 20. maaliskuuta 2026

Viikko 12

 Viikko aloitettiin Niiskujen kanssa minieskaritehtävillä. Luettiin Huiske-tarinasta seuraava luku, missä puuhun muutti vieras. Tutustuttiin V-kirjaimeen ja harjoiteltiin sanojen tavuttamista.


Hattivatit ja Pikkumyyt muovailivat.


Nipsut ja pari Pikkumyytä naputtelivat kuvioita korkkialustaan.


Viikonlopun aikana hiekkalaatikko oli paljastunut lumen alta ja siellä onkin koko viikon ajan leikitty paljon.


Tiistaina vuorostaan Niiskut pääsivät naputteluhommiin ja siellä syntyikin hienoja maisemakuvia.


Nipsut pelasivat omalla tuokiollaan Quips-väripeliä. Samalla käytiin läpi värejä sekä numerot 1-6. Toisessa tehtävässä värinappulat laitettiin pussiin ja pussista piti tunnustelemalla ottaa nopan lukumäärän verran nappuloita.


Pikkumyillä ja Hattivateilla oli Pikkuli-tunnetaitoa ja siellä katsottiin jakso Pikkuli päivähoidossa ja juteltiin koti-ikävästä.


Keskiviikkona vietettiin kierrätyspäivää. Tiistain päiväpiirillä jo vähän tutustuttiin aiheeseen käymällä läpi eri kierrätysmateriaaleja, katsottiin Yle Areenasta Leikki-Heikin kierrätysjakso ja Pikku Kakkosen sovelluksessa jokainen pääsi kokeilemaan kierrätyspeliä. Keskiviikkona lähdettiin sitten lähikaupan kierrätyspisteelle viemään erilaisia roskia. Mukanamme oli muovi-, metalli-, paperi-, kartonki-, ja lasiroskaa. Lapset hienosti osasivat lajitella ne oikeisiin astioihin!




Torstaina meillä oli leikkipäivä, kun neuvolan terveydenhoitaja tuli pitämään osalle lapsista LENE-tehtäviä. 

Perjantaina  4-5-vuotiaat pelailivat erilaisia lautapelejä mm. aliasta, quipsia ja rölli nurinkurin peliä. 1-3-vuotiaat olivat sillä välin askartelemassa mustekaloja.



Hyvää viikonloppua!