Vilijonkka palveli perinteisesti Hiihtolomaviikollakin. Viikko kului leppoisasti, kun suuri osa lapsista oli joko osan tai koko viikon lomailemassa. Paikalla olleet lapset pääsivät nauttimaan pitkäkestoisista leikeistä ja aikuisten erityissestä huomiosta. Kirjoja luettiin, lumia kolailtiin, vuoria valloitettiin ja perjantaina saatiin jopa kuraleikkejä alulleen. Leikkihuone koki myös muodonmuutoksen kun sitä valmisteltiin Maaliskuun violettia väriä varten.
Ensi viikolla palaamme normaaliin rytmiin ja aloitamme samalla ensimmäisen kevätkuukauden.
Keskiviikkona tuttuun tapaan pidämme jälleen lelupäivän ja koko viikon ajaksi on luvattu niin miinus kuin plussa kelejä, joten Vilijonkan aikuiset muistuttavat perheitä tarkastamaan kuravaatteiden tilanteen ja tuomaan lapsille sopivat, ehjät ja puhtaat kuravaatteet päiväkodille.
Ihanaa viikonloppua kaikille toivovat Viljonkkalaiset!






