perjantai 27. helmikuuta 2026

Viikko 9

 Vilijonkka palveli perinteisesti Hiihtolomaviikollakin. Viikko kului leppoisasti, kun suuri osa lapsista oli joko osan tai koko viikon lomailemassa. Paikalla olleet lapset pääsivät nauttimaan pitkäkestoisista leikeistä ja aikuisten erityissestä huomiosta. Kirjoja luettiin, lumia kolailtiin, vuoria valloitettiin ja perjantaina saatiin jopa kuraleikkejä alulleen. Leikkihuone koki myös muodonmuutoksen kun sitä valmisteltiin Maaliskuun violettia väriä varten. 








Ensi viikolla palaamme normaaliin rytmiin ja aloitamme samalla ensimmäisen kevätkuukauden. 
Keskiviikkona tuttuun tapaan pidämme jälleen lelupäivän ja koko viikon ajaksi on luvattu niin miinus kuin plussa kelejä, joten Vilijonkan aikuiset muistuttavat perheitä tarkastamaan kuravaatteiden tilanteen ja tuomaan lapsille sopivat, ehjät ja puhtaat kuravaatteet päiväkodille. 

Ihanaa viikonloppua kaikille toivovat Viljonkkalaiset!

perjantai 20. helmikuuta 2026

Viikko 8

Maanantai

Nipsuilla & Niiskuilla oli Vvl-leikkikerho. Leikittiin kaksi leikkiä: ensimmäisessä leikissä lapset jaettiin kahteen ryhmään, toinen ryhmä makaa vierekkäin lattialla ja heidät peitetään vilteillä kokonaan ja sitten vaihto. Toinen leikki: rutistetun paperipallon heittäminen ämpäriin.

Pikkumyyt ja Hattivatit askartelivat laskiaispulla-kortteja. Askartelu keskittyi tällä kertaa saksienkäytön harjoitteluun, joten jopa pienimmät pääsivät kokeilemaan saksien käyttöä aikuisen avustuksella. Lisäksi lapset oppivat suomalaisesta perinneruuasta, sommittelusta ja harjoittivat silmä-käsi -koordinaatiokykyä.

Tiistai

Kaikki lapset pääsivät laskemaan mäkeä ja syömään laskiaispullia Laskiaisen kunniaksi. 


Keskiviikko

Keskiviikkona aamu aloitettiin perheiden yhteisellä aamiaisella. Sen jälkeen Hattivatit ja Pikku myyt pääsivät leikkimään pienryhminä, kun Niiskut ja Nipsut askartelivat opiskelijan kanssa.


Tettiläinen pääsi lukemaan lapsille satuja.


Palapelien tekemistä.


Tässä valmiit Runebergin tortut.


Torstai

Torstaina Nipsut ja Niiskut lähtivät luistelemaan läheiselle kentälle virkistävään pakkassäähän. Mikkelin Luistelijoilta tultiin luistelua pitämään ja harjoiteltiin aluksi muun muassa seisomaan nousua, kyykkyä ja ympäri pyörimistä. Sitten lapset saivat kuljettaa erilaisia marjoja ja kasviksia (värikkäät pikkutötteröt) kentän toiseen päähän. Siellä kuljetettiin ainakin mansikoita, mustikoita, perunoita ja parsakaaleja.



Kuljettiin radan läpi.


Ja pujoteltiin. Kiitos Mikkelin Luistelijoille!


Hattivateilla ja Pikkumyillä oli sisällä villasukkaluistelua. Musiikin tahtiin harjoiteltiin erilaisia liukuja ja pyörähdyksiä.



Perjantaina jumpattiin ja tanssittiin erilaisten laulujen tahtiin.


Ensi viikolla vietetään talvilomaviikkoa ja osa lapsista lomailee. Myös Emma lomailee ensi viikon.  Hyvää viikonloppua sekä lomaa lomailijoille!

Vinkki: Tiistaina 24.2. klo 17.10-18.00 Mikkelin Luistelijat järjestää avoimen ja ilmaisen luistelukoulukerran Let’s Go Areenalla. Paikan päällä järjestetään myös luistelutarvikekirppis.

perjantai 13. helmikuuta 2026

Viikko 7

 Viikko alkoi mukavissa merkeissä, kun pakkanen viimein hellitti ja pääsimme pitkästä aikaa koko ryhmä ulos. Ensin kuitenkin lapset pääsivät päivän ohjattuihin toimintoihin, jossa Pikku Myyt ja Hattivatit opettelivat mediataitoja katsomalla Mediapelot-videon. Keskustelimme myös, mitä tehdä jos näkee jotain pelottavaa tai epämukavaa joko netissä tai tv:ssä. Lopuksi pelasimme ikätasolle sopivia pelejä tableteilla.

Niiskut ja nipsut pääsivät vuorovaikutusleikkikerhoon, missä välineenä käytettiin tällä kertaa höyheniä. Höyheniä kuljetettiin ensin eri kehonosilla, muun muassa kädellä, olkapäällä, varpaiden päällä ja nenän päällä.

Höyheniä myös puhallettiin lattiaa pitkin.

Tiistaina isommat lapset pääsivät tuttuun tapaan joko kynätehtäviin tai minieskari hommiin. Pienemmillä taas oli askartelua, joiden aiheena oli tällä kertaa ystävänpäivä. Maalaaminen onnistui hienosti ja taideteokset pääsivät seinille koristeiksi perjantaita varten. 

Nipsut olivat omalla tuokiollaan, missä tällä kertaa harjoiteltiin oman kehon hahmottamista suhteessa pariin ja ympäristöön sekä toimimista ohjeiden mukaan.

Minieskarissa harjoiteltiin sorminäppäryyttä rypistämällä silkkipaperipaloja ja niistä tehtiin sydämet kartonkiin.


Ulkona tehtiin tötteröillä kakkuja.


Ja harjoieltiin värejä.


Keskiviikkona Niiskuilla, Nipsuilla ja Pikkumyillä oli katsomuskasvatusta ja aiheena oli kultainen sääntö. Nukkariin oli piilotettu kartongin paloja, joita lapset pääsivät etsimään ja yhdessä niistä syntyi palapeli. Lasten kanssa juteltiin, mitä kultainen sääntö tarkoittaa (tee muille samalla tavalla kuin haluaisit itsellesi tehtävän). Sitten luettiin tarina Verneri-vaarista, joka joutui pulaan rosvojen ryövätessä Verneri-vaarin, eikä kukaan ohikulkija häntä auttanut, kunnes paikalle tuli kulkuri, joka auttoi Verneri-vaarin sairaalaan.


Lapset saivat myös tähti- ja sydäntarroja ja ne sai käydä laittamassa palapeliin, kun oli kertonut missä tilanteessa on auttanut jotakuta ja missä tilanteessa itse on saanut apua.


Pienimmillä oli leikkiaikaa ja osa jatkoi edellisen päivän askarteluita.

Torstaina Nipsut ja Niiskut pääsivät tutustumaan taitoluisteluun harrastuksena, kun Mikkelin Luistelijoilta tultiin lajia esittelemään. Aluksi katsottiin pieni video luistelusta ja sitten päästiin katsomaan sekä kokeilemaan luistimia ja taitoluisteluasuja.





Sitten tehtiin pientä temppurataa, missä harjoiteltiin hyppyjä ja tasapainottelua. Ensi viikolla päästään yhdessä vielä luistelemaan.



Perjantaina vietettiin ystävänpäivänaamiaisia sekä herkuteltiin omilla pienillä eväillä. Lapset osallistuivat myös yhteiseen musiikkihetkeen, joka oli tällä kertaa ystävä aiheinen. 







Ensi viikolla vietämme Laskiaistiistaita mäenlaskun merkeissä. Nipsut, Niiskut ja isoimmat Pikku Myyt voivat tuoda oman liukurin halutessaan päiväkotiin. 

Keskiviikkona päiväkodilla on Perheiden yhteinen aamupala 6.30-8.30!

Torstaina Nipsuilla ja Niiskuilla on luistelua, mikäli sää sen sallii. 

Hyvää Viikonloppua kaikille!




perjantai 6. helmikuuta 2026

Viikko 6

 Maanantaina aloitimme viikon kylmissä tunnelmissa, kun ulkona oli yli 20 astetta pakkasta. Vietimmekin päivän sisällä ja annoimme lapsille mahdollisuuden pitkäkestoiseen leikkiin ja kaveritaitojen kehittämiseen aikuisen tuen avulla. Saimme myös uuden pään kampausleikkiin, mikä oli suosittu monen ikäisten keskuudessa. 



Niiskut ja Nipsut pääsivät vuorovaikutusleikkikerhoon, missä leikittiin tällä kertaa kankaan/viltin kanssa muun muassa kangaslohikäärmettä, missä lapset olivat jonossa viltin alla ja kulkivat huoneessa lohikäärmeenä. Ensimmäisenä ollut oli lohikäärmeen pää ja sai pitää lohikäärmemäisiä ääniä. Jokainen lapsi sai vuorollaan olla lohikäärmeen pää. Sen jälkeen lapset saivat kulkea kangastunnelin läpi ja pimeän tunnelin läpi konttaaminen oli aika hauskaa lasten mielestä. Lopuksi rentouduttiin viltin alla pötköttäen.



Pikku Myyt ja osa Hattivateista harjoittelivat numeroita sekä niiden lukumääriä.


Loput Hattivatit lukivat aikuisen kanssa kirjaa 10 nopeaa kilpuria.


Tiistaina Hattivatit ja Pikku Myyt pääsivät pohtimaan Suuren ja Pienen käsitteitä lajittelemalla eri esineitä suurien ja pienien pinoihin.


Nipsut työskentelivät kynätehtävien parissa, missä opeteltiin tällä kertaa mikä ei kuulu joukkoon. Lapset pelasivat myös muistipeliä, jossa harjoiteltiin muistamaan kuvakortteja sekä oman vuoron odottamista.


Minieskarissa luettiin tarinan seuraava luku ja tutustuttiin T-kirjaimeen. Harjoiteltiin myös tavuttamista.


Keskiviikkona oli lelupäivä ja Hupi-koira vieraili päiväkodissa. Lisäksi Niiskuilla ja Nipsuilla oli opiskelijan pitämää askartelua.




Lelupäivän leikkeinä oli esimerkiksi pehmolelujen ja nukkejen hoitamista.




Autoleikkiä.



Torstaina Pikku Myyt ja Hattivatit pääsivät Pikkulituokiolle, missä Pikkuli rakensi oman majan ja halusi omistaa majan ihan yksin. Lopuksi oli kuitenkin mukavampaa olla majassa yhdessä ystävien kanssa. Lapset pääsivät myös yhdessä rakentamaan majaa leikkivarjon avulla.


Niiskut ja Nipsut pelasivat yhdessä lautapelejä.




Päiväpiirillä tutustuttiin Runebergiin, Runebergin päivän kunniaksi.


Perjantaina vietettiin saamelaisten kansallispäivää. Revontulien loisteessa tutustuttiin saamelaiseen kulttuuriin. Näimme saamen lipun, saamelaisia kansallispukuja ja opettelimme sanomaan saameksi hyvää huomenta, Buorre iđit! (puorre idiht) ja tanssimme revontulitanssia.


Jokainen pääsi myös soittamaan rumpua, mikä kuvasti saamelaisen kulttuurin perinnettä.


Lopuksi kuuntelimme saamelaista laulua, joikua, lattialla pötkötellen.


Happihyppelyllä.


Ruuan jälkeen herkuteltiin Lapin letuilla eli lettuja lakkahillolla ja kermavaahdolla.



Hyvää viikonloppua! Ensi viikolla virittäydymme ystävänpäivään muun muassa askarteluilla ja musiikilla. Vietämme myös mediataitoviikkoa ja Mikkelin luistelijat saapuvat vieraaksemme.