perjantai 14. marraskuuta 2025

Viikko 46

 Maanantaina Nipsuilla ja Niiskuilla oli Pikiä. Tarinassa Piki suuttui kavereilleen, kun joutui olemaan leikissä pelkästään vartijana eikä päässyt majan sisälle leikkimään. Lasten kanssa keskusteltiin, missä kiukku tuntuu ja pitääkö aina leikkiä muiden mielten mukaan. 


Pikissä leikittiin mm. kiukunhuutamisleikkiä, missä kiukku nousi kehoa pitkin ylöspäin ja pään kohdalla sai huutaa kovaa EI! Sitten käytiin maahan pötköttämään ja huokaistiin HUH HUH. Leikittiin myös yllätysrasiaa, missä lapsi sai laittaa yhden esineen rasiaan ja ravistaa purkkia ja muiden piti arvata, mikä siellä mahtoi olla.


Hattivatit ja Pikkumyyt tutustuivat erilaisiin soittimiin.


Tiistain toimintana Hattivateilla ja Pikkumyillä oli satuhetki, missä luettiin tarina lehtirosvosta. Kirjoja lukemalla lasten sanavarasto karttuu ja kuvista pystyy nimeämään eri asioita.


Nipsuilla ja Niiskuilla oli kynäpaperitehtävänä sokkelotehtävä ja he pääsivät myös naputtelemaan kuvioita korkkialustaan. Sokkelossa harjoiteltiin hahmottamiskykyä sekä ongelmanratkaisutaitoja ja naputtelussa silmän ja käden yhteistyötä.



Keskiviikkona Luna-koira oli meillä käymässä ja pääsi kuuntelemaan meidän musiikkihetkeä. Lauloimme syksyisiä lauluja, soitimme soittimia ja huivitkin pääsivät hulmuamaan.





Torstaina saatiin kirjastosta uusia kirjoja ja ne heti kiinnostivat lapsia.


Kotileikkiin saatiin pari leikkitablettia.


Torstaina käytiin sateisessa säässä leikkipuistoretkellä. Siellä oli mukava kiipeillä, keinua jatehdä hiekkavesihommia.

”Saa mennä!”




Piilotimme myös löytämämme leppäkerttukiven leikkipuistoon.


Perjantaina tehtiin Niiskujen ja Nipsujen kanssa uudestaan naputteluhommia, sillä lapset tykkäsivät siitä kovasti.


Hattivateilla ja Pikkumyillä oli Pikkulia, jossa tutustuttiin Pyyrouvaan ja pikkupyihin. Pikkuli taas sanoi kaikkeen EI, mikä aiheutti haasteita lintuperheessä. Lasten kanssa käytiin keskustelua siitä, mikä heitä lohduttaa kun heillä on pahamieli.

Ensi viikolla vietetään lasten oikeuksien viikkoa. Viikon teemana on Jokaisella lapsella on oikeus kuulua. Hyvää viikonloppua!