Tällä viikolla on ollut monenlaista jouluista ohjelmaa. Tiistaina vietimme joulujuhlaa, jossa oli tarjoilujen lisäksi muutama tehtäväpiste.
Keskiviikkona leivoimme pipareita. Ihana tuoksu sai aikaan lisää joulun tuntua. Maistelimme pipareita jälkiruoaksi.
Torstaina minarit jatkoivat Huiskeen parissa ja kuulivat tarinan Apulin talosta. Tutustuimme myös numeroihin seitsemän ja kahdeksan. Viimeisenä tehtävänä oli etsiä ensin seitsemän lelua ja sitten kahdeksan lelua. Hienosti kaikki löysivät sopivan määrän.
Nallematikassa harjoiteltiin lukujen luettelemista sekä lukujen järjestystä tasajalkaa hyppimisen avulla.
Hemulit tutustuivat sijaintikäsitteisiin (alla, päällä, vieressä jne.).
Hattivateilla oli ohjattua maatilaleikkiä.
Perjantaina pakkanen paukkui yli 20 asteessa, joten vietimme aamupäivän sisällä kaikkien kanssa. Fortunapeli oli uusi, mukava tuttavuus. Teimme myös erilaisia sorminäppäryyttä vaativia hommia. Ennen makoisaa jouluateriaa kokoonnuimme laulamaan ja kuuntelemaan joululauluja.
Ensi viikolla olemme vielä kaikki työn touhussa torstaihin saakka ja sitten koko Vilijonkan väki suuntaa joululomalle.
Toivotamme kaikille ihanaa joulunaikaa sekä hyvää uutta vuotta!
Kiitos hyvästä yhteistyöstä kaikille perheille!
Kevätkauden toiminta käynnistyy tavalliseen tapaan maanantaina 2.1.