perjantai 30. lokakuuta 2026

Viikko 43

 Maanantaina Niiskuilla ja Nipsuilla oli yhteinen Vuorovaikutusleikkikerho. 



Pikku Myillä ja Hattivateilla oli palapelien tekoa.

Tiistaina teimme retken lähileikkipuistoon. Sateisesta säästä huolimatta kaikilla oli mukavaa ja tekemistä riitti.




Keskiviikkona Niiskut ja Nipsut pohtivat Fanni sadun parissa kiukun tunnetta ja sen hallintaan sopivia tapoja. Tunnistimme myös kuvakorteista erilaisia tunteita. 



Samalla Ryhmän pienimmät tekivät salaisia askartelutehtäviä. 🤫🤭


Torstaina Niiskut ja Nipsut pääsivät myös aloittamaan salaisuuksien tekoa. Pienillä taas oli ohjattua kotileikkiä. 

Perjantaina vietimme Halloween juhlaa, johon lapset saapuivat upeissa asuissaa ja herkkurasiat kainalossa.  Ohjelmassa oli lasten toiveiden mukaan disco, herkkujen syömistä, halloween värityskuvia ja pukujen esittelyä.






Vilijonkan väki toivottaa hyvää viikonloppua kaikille ja mukavaa Halloweenia sitä viettäville. 
🦸🥷🏻🍂🍫👻💃🧚‍♀️🤴🦇🍁🍬🎃☠️🍄🤖🍭🧛‍♀️



 


perjantai 16. lokakuuta 2026

Viikko 42

 Maanantaina Niiskut ja Nipsut pääsivät yhteiselle Fanni-tuokiolle. Tarinassa Fanni ystävineen kohtasivat ylikierroksilla olevat karhunpennut, joiden tunnetta alettiin yhdessä hillitsemään takaisin tunnelämpömittarin vihreälle alueelle. Keskustelimme siitä, mikä kutakin lasta auttaa silloin, kun tunteet tuntuvat kasvavan liian suuriksi ja lopuksi jokainen sai näyttää oman rohkeustemppunsa jumppapatjalla.


Pikkumyillä ja Hattivateilla oli roolileikkejä ja lapset saivat pukeutua haluamiinsa roolivaatteisiin.


Tiistaina askartelimme lasten kanssa kummituksia, jotka pääsivät heti esille eteiseen. 👻👻👻


Keskiviikkona harjoittelimme hätäpoistumista. Alkuviikosta jo vähän valmistauduimme ja kävimme kuvien avulla läpi, mitä poistumisharjoituksessa tapahtuu ja mitä silloin pitää tehdä.


Poistumisharjoitus sujui hyvin ja pääsimme kaikki rauhallisesti, mutta ripeästi ulos.


Keskiviikkona löydettiin myös pitkään etsitty kummitus.


Ja kummitushan löytyi leikkimökistä!


Torstaina vierailivat Jukurit. Yhdessä leikimme pihalla piilosta ja hippaa. Lapset saivat myös pelaajilta nimmarikortit ja ilmaisliput Jukurien peliin. Kiitos Jukurit vierailusta ja onnea peleihin!






Perjantaina Niiskut tutustuivat minieskarihetkellä S-kirjaimeen sekä numeroihin 5 ja 6. Luettiin myös Huiske-tarinasta seuraava luku.


Nipsujen omalla tuokiolla tehtiin mikä ei kuulu joukkoon -tehtäviä sekä ötökkälento-kynätehtävä.


Pienimmät loruttelivat halloween-aiheisia loruja ja rakentelivat puupalikoilla.

Ulkoleikeissä on korjattu rekkoja.



Ensi viikko on syyslomaviikko ja osa porukasta lomailee. Vietellään siis rentoja päiviä pienemmällä porukalla leikkien ja ulkoillen. Hyvää syyslomaa lomaileville! Ja kiitos meidän tettiläiselle, joka on tänään viimeistä päivää kanssamme! Hyvää viikonloppua!

perjantai 9. lokakuuta 2026

Viikko 41

 Maanantaina lasten iloksi Vilijonkkaan saapui Muskaria pitämään Päivi, joka oli jo entuudestaan muutamalle lapselle tuttu. Muskarissa laulettiin ja leikittiin syksyaiheisia lauluja ja soitettiin rumpuja sekä marakasseja. 

Maanantaina Vilijonkassa aloitti myös TET-harjoittelija Sofia, joka on kanssamme seuraavan 2 viikkoa. 




Tiistaina toiminta keskittyi eläintenviikon aiheeseen eli Ötökän elämään. Tutustuimme lasten kanssa muurahaisten ja leppäkerttujen vuoden kiertoon aiheesta kertovan julisteen avulla. Katsoimme myös videon YouTubesta, jossa lapset näkivät leppäkertun elinkaaren. Niiskut ja Nipsut pääsivät myös aloittamaan Suomen Eläinsuojelun vihkoa, jossa on lisää tietoa ötököiden ihmeellisestä maailmasta. Päiväpiirillä katsoimme yhdessä vielä opettavaisen videon Suomen muurahaisista.





Keskiviikko lähti käyntiin perheiden yhteisellä aamupalalla, johon jälleen saapui ihanan paljon huoltajia ja sisaruksia. ❤️☕️🍉🥪🍵🥣


Aamupalan lisäksi lapsilla oli myös lelupäivä, joten toiminta oli tänään leikkiä. 😊

Torstaina Pikku Myyt ja Hattivatit pääsivät tuokiolle, jossa aiheena oli tällä kertaa ison ja pienen vertailu.


Nipsut ja Niiskut taas pääsivät vuorovaikutusleikkien pariin, missä leikittiin ensimmäiseksi peikkoleikkiä. Siinä piti yhteistyöllä saada peikon pesästä ”kultakimpaleet” järven yli omaan pesään niin, että kimpaleen antoi jonossa seuraavalle. Kimpaleita sai siirtää silloin, kun musiikki soi, mutta musiikin loppuessa piti pysähtyä ja varoa, ettei peikko herää. 


Toisena leikkinä parin kanssa leivottiin pullaa Maharumpu-levyn Pullataikina-laulun mukaan. Lopuksi herkuteltiin omenapaloilla ja pistettiin tarrat omaan leikkikorttiin.



Perjantaina leikimme lasten kanssa liikunnallisia ryhmäleikkejä kuten Aurinko ja peikko, Hännän sieppaus, Oma puoli puhtaana ja Polttopallo. 

Aurinko ja peikko -leikissä yksi lapsi oli vuorollaan aurinko ja muut olivat peikkoja. Kun aurinko oli ylhäällä, peikot menivät piiloon kirkasta valoa. Kun taas aurinko laski, lähtivät peikot liikkeelle. 

Hännän sieppauksessa kaikki lapset saivat hännän. Yhteisen lähtölaskennan jälkeen jokaisen oli yritettävä saada ryöstettyä mahdollisimman monta kaverin häntää. Leikki loppuu kun kaikki ovat menettäneet häntänsä. Voittajaksi julistetaan se tai ne jotka keräsivät eniten häntiä.



Oma puoli puhtaana -leikissä lapset jakautuivat kahteen joukkueeseen viivan kahdelle puolen ja lähtölaskennan jälkeen joukkueen tehtävä on heittää kaikki paperipallot vastustajan puolelle pitäen leikin nimen mukaisesti oma puoli puhtaana. Kun lopetus merkki annetaan, kierroksen voittaa se joukkue joiden puoli on puhtaampi. 


Lopuksi pelasimme myös polttopalloa ⚽️

Tälläkään viikolla kummitusjahti ei ole tuottanut tulosta, mutta uusia vihjeitä on saatu. Jatkamme metsästystä ensi viikolla.



Ensiviikolla lapset harjoittelevat hätäpoistumista ja torstaina Jukurit saapuvat vierailulle päiväkotiimme. 

Vilijonkka toivottaa mukavaa viikonloppua kaikille ☀️🍁