perjantai 19. toukokuuta 2023

Viikko 20

Tämä viikko alkoikin vauhdikkaissa merkeissä, kun Vilijonkan poppoo siirtyi bussilla aamupäiväksi HyperDinoon touhuamaan. Siellä riitti puuhaa jos jonkinlaista, ja hiki hatussa saatiin juosta, kiipeillä ja pyöriä erilaisissa leikkivälineissä. 
Pallomeressä oli hauskaa polskia kastumatta tippaakaan.

Isotkaan liukumäet eivät pelottaneet, etenkin kun oli kaveri turvana.

Kovasti piti kiivetä, että pääsi laskemaan liukumäkeä.

Välillä piti haukata vähän eväitä, että jaksoi taas jatkaa leikkimistä...

Kivaa lasten mielestä oli ollut ja kommentteina kuultiin mm. 
"Kivaa oli erinäköiset peilit, joissa naama muuttui"
"Karuselli, liukumäet, putkiliukumäki, kierreliukumäki - tai oikeestaan ihan koko paikka"
"Bussissa oli oikeestaan aika hauskaa"


Tiistaina vietettiin Vilijonkassa kevätjuhlaa. Sää suosi ulkona juhlintaa melkein loppuun asti. Kahvit, mehut ja pullat ehdittiin nauttia juuri ennen kuin alkoi enemmälti satamaan. Kiva oli kokoontua yhteen juhlistamaan kevätkauden loppupuolta 😊
Tässä vielä kenraaliharjoituksista kuvat tiistaiaamulta.


Vilijonkasta eskariin siirtyviä lapsia muistettiin kevätjuhlassa pienillä orvokeilla. On ollut ilo touhuta ja kasvaa yhdessä kanssanne kaikki nämä vuodet, joista on jäänyt paljon ihania muistoja. Kiitos niistä! 💖
Kevätjuhlastakin tuli lasten kommentteina mm.
"Pulla oli hyvä ja mehu"
"Oli kiva laulaa ja esittää eikä sitten jännittänytkään"
"Oli kivaa kun sai kukan ja haleja"
"Oikeestaan koko kevätjuhla oli kivaa"
"Oli kiva kun isi oli katsomassa"


Keskiviikkona oli Kynttilähetki, jonka aiheena oli kasvaminen. Kertomuksessa seurattiin perhosen toukan kasvamista, hankaluuksien kautta, kauniiksi perhoseksi. Lopuksi lapset saivat käydä laittamassa oman kukan perhosen luo.



Torstai lepäiltiinkin kotosalla, ja perjantaita vietettiin pienellä porukalla leikkien ja palautuen alkuviikon kiireisistä päivistä.

Kivaa ja lämmintä viikonloppua kaikille! 🌞