perjantai 20. toukokuuta 2022

Viikko 20

 Minieskarit ovat tutustuneet väreihin värisuunnistuksen avulla. Ulkoa etsittiin eri värejä, ja kaikki löytyivät Vilijonkan pihalta. Näiden värien lisäksi löytyivät myös musta ja valkoinen.





Myös isoja ja pieniä kirjaimia yhdisteltiin.


Hattivatit harjoittelivat omia tunnetaitojaan Sannan kanssa ja isommat miettivät Molli-tuokiolla erilaisuutta ja havaitsimme miten kivaa on, että olemme kaikki aivan erilaisia ja eri näköisiä 😊

Painoimme myös kesäisiä kuvia sormiväreillä ja mietimme mitä kellekin tulee mieleen sanoista kevät ja kesä. Näitä tuotoksia saimme ihailla sitten kevätjuhlassa.

Olemme myös kuunnelleet Miina ja Manu-äänikirjoja sekä harjoitelleet suujumppaa. 

Hattivatit harjoittelivat kynäotetta ja värittämistä, Nipsut ja Niiskut harjoittelivat viivan mukaan leikkaamista sekä liimaamista.

Keinukausi avattiin myös, ja leikkimökin ovet avautuivat kesäisiä leikkejä varten.



Torstaina päästiin viimeinkin viettämään yhteistä toiminnallista kevätjuhlaa upeassa keväisessä säässä. 
Ohjelmassa oli mm:

Tarkkuusheittoa vesi-ilmapalloilla

Kepparirata, jonka suorittamisesta sai viedä kotiin muistoksi ruusukkeen.


Saippuakuplien puhaltamista

Ja katuliiduilla piirtämistä

Lisäksi saimme ihailla lasten taideteoksia ikkunoissa



Lopuksi nautimme yhteisistä juttutuokioista ja yhdessäolosta ja saimme herkutella kahvin, mehun, teen ja viinereiden kera.

Tänään joudumme sanomaan myös harjoittelijallemme Sannalle heipat, kun Sannan harjoittelu Vilijonkassa loppuu. Kiitos paljon Sannalle kaikesta, oli tosi kiva kun olit kanssamme!  😊

Muistutellaan vielä ensi viikosta, että keskiviikkona lähdemme Kirkonvarkauden leikkipuistoon kevätretkelle. Bussi hakee Vilijonkan pihasta klo. 9, olettehan ajoissa paikalla!
Torstaina Vilijonkka on kiinni, mutta taas perjantaina jatkamme touhuja normaalisti.

Mukavaa viikonloppua kaikille!