perjantai 6. huhtikuuta 2018

Pääsiäisloman jälkeen

Tällä viikolla on jälleen puuhasteltu
kaikenlaista. Pienet pojat ovat olleet
ahkerana keittiöhommissa.


Päiväruuan jälkeen lapset saavat itse
tyhjentää lautasensa jäteastiaan. Pienempiä
aikuinen tietty auttaa.


Tällä viikolla aloitimme lasten omien päivien
viettämisen. Sinä päivänä lapsi saa päättää, 
millaista toimintaa meillä silloin on. Ensimmäinen 
päivän tähti halusi pallojumppaa, joten meillä oli 
Ryhmä Hauhun liittyen pallorata, missä eläimiä 
täytyi pelastaa. Ensin tasapainoiltiin köydellä pallo käsissä.


Sitten pallo piti saada heitettyä renkaan läpi ja 
vieritettyä tunnelin läpi.


Seuraavaksi pujoteltiin merkkilautaset.


Lopulta pallot heitettiin koriin ja eläimet
saatiin pelastettua.


Uutta lunta saatiin pääsiäisen jäljiltä 
oikein reilusti, joten tytöt saivat vielä
tehtyä talven viimeisen lumilinnan.


Palikkahommissa syntyi torneja ja muureja.


Musiikissa laulettiin lasten toivelauluja.
Kolme kummitusta -kappaleen aikana
lattialla meni monta värikästä haamua.


Vanha kissa nukkuu -laululeikissä hiiret 
nukahtivat ja kissa lähti hiipimään
hiiriä kohti.


Roolivaateleikissä koristeltiin sängyt huiveilla.


Käsittelimme tällä viikolla myös kateus
ja viha -tunteita. Luimme kirjan Sauli-pupusta,
jonka lelun kaveri haluaisi.